Uutisetirene

Juhannusleiri lähti käyntiin

Maija lähti torstaina illalla länteen, kun punkraus oli tehty. Viisi henkilöä kyydissä ja melekoisessa vastatuulessa suunnattiin kohti Porkkalaa. Neljä tuntia myöhemmin saavuttiin Porkkala Marinaan valoisaan aikaan. Entinen kauppa ja nykyinen ravintola oli saanut punaiseen seinään uudet valkoista hohtavat kirjaimet.

Tuuli tyyntyi kuten yöksi monesti tyyntyy ja grillissä tehtiin liekitettyjä hampurilaispihvejä. Kuu nousi ja loi kultaisen sillan veteen.

Aamutoimien jälkeen lähdettiin ensin Hommangrund nimisen saaren rantaan muistelemaan kahden matkustajan ensitapaamista samaisessa saaressa 30 vuotta ja 15 päivää aikaisemmin. Kuohuviinipullo poksautettiin auki juhlistamaan tilannetta. Siinä päätettiin, että vietetään dekopäivää ja nautitaan juhannuksesta. Pian saavutaan seuraavaan etappiin Tammisaareen. Jääkaapissa odottaa 2 kg lohifilee kypsentämistä grillissä.

Juhannusleiri lähti käyntiin - Sukeltajat ry | Sukeltajat ry