Etappeina Kasnäs, Vänö ja Högsåra
Hangon ja Kasnäsin välillä on Keulakuvahylky ja siihen pysähdyttiin sukeltamaan. Näkyvyyttä oli mukavasti ja perästä keulaan oli pienoinen virtaus, joten oli hauskaa lillutella kannen yli virran mukana. Hylky nähtiin, mutta hylkeitä ei tällä kertaa paikalla nähty.
Kasnäsissä saatiin kyytiin kaksi leiriläistä ja laivakoira. Ilta kului jäätelöbaarissa, sataman saunassa sekä salongissa istuskellessa. Aamutoimien jälkeen lähdettiin kohti Vänöta ja Alfred-hylkyä. “Härveli” laskettiin hylyn kohdalle ja ensimmäinen kolmikko loikkasi kannelta veteen. Sukelluksen aikana veneeseen jääneet kaiuttivat hylyn ympäristöä, jos löytyisi isokokoinen kivi, johon kiinnittää tuhti köysi ja poiju kiinnittymistä varten. Pienempi härveli oli siinä kohdassa merkkinä. Kipparin vahdinvaihdon jälkeen kaksikko lähti tutkimaan, oliko kaiussa näkynyt esine iso kivi. Veneeseen jääneet näkivät, kuinka kaksikko ottivat pienemmän härvelin mukaansa ja se päätyi isomman härvelin viereen. Ei siis tällä kertaa onnistanut.
Sukellusten jälkeen pysähdyttiin Vänön vierasvenesatamaan kylkikiinnitykseen ruokailun ajaksi. Samalla sai laivakoira mahdollisuuden jaloitella maissa ja matkustajat tukea paikallista kauppiasta ostamalla jäätelöt. Herkuttelu sai jatkoa, kun suuntasimme Högsåraan ja saariston maineikkaaseen Farmor’s Cafehen. Olihan tänään alkanut kesäloma monilla leiriläisillä ja yksi leiriläinen sai peruskurssinsa päätökseen.
Högsårassa on mukava uusi vierasvenesatama ja siinä oli tilaa, joten päätettiin jäädä sinne yöksi. Satamassa ei ole tosin saunaa, joten nyt päästiin nauttimaan Maijan saunasta ja uimisesta 17 asteisessa vedessä. Tortillaillallinen ja mansikoita kermavaahdolla kruunasivat leiripäivän.

Högsåran vierasvenesatamassa on persoonallinen aita.