Tammisaaresta siirto sisäväylää Porkkalaan
Illan hämyssä samaan laituriin tuli vielä Amanda niminen moottorialus ja Maijaa jouduttiin siirtämään parikymmentä metriä että sille saatiin tarpeeksi tilaa.
Muutoin yö oli rauhallinen ja onneksi myös viileämpi kuin aikaisempinä öinä, joten uni maittoi erinomaisesti.
Aamu oli jälleen tuulinen suunnan käännyttyä luoteeseen. Se tarkoitti myötätuulta matkalle ja kun tällä kertaa ei ollut tarkoitusta käydä sukeltamassa, niin reitiksi valittiin sisäväylä, jota ei aikaisemmin oltu seilattu.
Matkan varrella syötiin lounaaksi jauhelihapataa Panun valmistamana ja käytiin Barösundin kaupassa, sekä kahvilassa munkki kahvilla, voisilmäpulla teellä ja suklaamuffinssi kolalla.
Tässä vaiheessa oltiinkin jo siirtomatkan puolivälissä.
Tästä seilattiin loppumatka ensin suojaista väylää ja sitten Porkkalan selän pienen keikutuksen jälkeen Porkkala Marinin satamaan ja kiinnityttiin betonilaituriin, kuten kymmeniä kertoja aikaisemminkin.
Porkkalassa käytiin terassilla nauttimassa virvokkeet ja siirryttiin lämmittämään Maijan saunaa ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun Maija viimeiseksi on irronnut Herttoniemen laiturista.
Saunomisen jälkeen vielä grillattiin kanat, grillijuusto, tomaatit ja muut herkut ja siinä ohessa katseltiin kun kaksimastoinen kajakki lipui satamaan.
Tästä sitä on taas hyvä ihmetellä mitä seuraavaan päivään mahtuu.