Kasnäsistä itään Keulakuva hylyn kautta
Aamu Kasnäsissä oli mukavasti hieman viileämpi lämpötilan keikkuessa vain 21 asteessa kahdeksalta. Deko irtosi rannasta jo yhdeksän kieppeissä, Maijasta tyhjennettiin septi, käytiin kaupassa ja valmistauduttiin muutenkin lähtöön. Laiturissa oli myös yöpymässä erikoisen oloinen purkkari.
Ennen kymmentä oli Maijakin jo liikkeellä kohti Keulakuvahylkyä.
Panu ja Ekku sukelsivat ensin ja näkyvyys oli kohtuullinen vaikka levähitusia olikin aika lailla. Jonkinlaista videotakin kohteesta saatiin.
Sukelluksen jälkeen yritettiin viistokaiulla etsiä Länsanskärin proomua.
Panu tarkkana seuraa ruutua.
Samalla nakerrettiin hieman välipalaa, että jaksaisi myös sukeltaa, jos kohde löytyy.
No kohdehan löytyi ja Panu ja Ekku kävivät kuvaamassa hylkyä.
Sukelluksen jälkeen mentiin käymään Hauensuolessa, jossa perehdyttiin entisaikojen merimiesten käyntikirjaan, joka on säilynyt kallioissa.
Muiden mahtimiesten joukossa myös Urho Kaleva Kekkonen pistäytyi paikassa ja tottakai hänelle piti nakertaa myös oma kaiverrus, joka tietenkin kuvaa Suomen vaakunaa ja lisäksi UKKn omaa allekirjoitusta.
Tästä olikin sopivaa lähteä Hankoon etsimään laituripaikkaa yöksi. Melkoisen etsiskelyn jälkeen löytyi lähes viimeisiä vapaita paikkoja merihuoltamon kupeesta. Sehän kyllä kelpasi.
Hangosta löydettiin myös vanha Sukeltajat ryn jäsen Börje, joka oli omalla purkkarilla liikkeellä ja joka takasi että jutun aiheet ei ainakaan loppuneet illan aikana.
Tästä olikin hyvä pyörähtää sataman saunan kautta illalliselle, joka sisälsi omatekoiset jauhelihapihvit pottujen ja grillitomaattien kera.
Jälleen onnistunut sukelluspäivä, jonka ilta jää tässä tarkemmin kuvailematta.
Seuraava päivä taas näyttää kelien puolesta missä ja miten sukelletaan.