Uutisetekku

Hylyn etsintää ja sukellusta Kökarista etelään

Aamu avautui Degerbyssä aurinkoisena ja kohtuullisen leppeänä. Suunnitelman mukaisesti Maijan kokka suunnattiin Kökaria kohti.
Syynä oli tulomatkalla Hellsössä saatu vinkki hylystä, jonka piti sijaita Östra Svartkläpp luodosta itään pari kaapelia. Etsintää viistokaiulla tehtiin järkevän pohjan syvyyden puitteissa. Hylkyä ei paikalta löytynyt, ainakaan syvyysalueelta 10 – 40 metriä. Vapaaehtoiset kolme sukeltajaa, Panu, Samuli ja Elena pudotettiin hylyn oletetusta kohdasta suuntana luodon ranta, josko jotain löytyisi matalammasta. Ryhmä löysikin jotain mielenkiintoista pohjasta, josta todisteet linkistä hylje
Sukeltajien palattua tätä ihmeteltiin porukalla ja todettiin että kyse saattoi olla kielimuurista. Paikalla ei siis ole hylkyä, vaan hylkeitä.
Tästäpä ei isosti hätkähdetty, vaan suunnaksi otettiin Utö, joten Ahvenenmaan vedet jäivät tällä kertaa taakse. Utön satamassa oli niin täyttä, että Maija kiinnittyi vanhaan puolustusvoimien laituriin Ormskärin rannassa.

Tämä antoi mahdollisuuden perehtyä puolustusvoimiemme rakentamiin bunkkereihin, kasematteihin ja tykkiasemiin. Moniin paikkoihin pääsee tutustumaan sisätiloihin, jotka ovat yllättävän siistejä. Kaikesta näkee ettei armeijan lähdön jälkeen monikaan ole puolustusasemissa käynyt tai ainakaan kukaan ei ole tajunnut mennä sotkemaan paikkoja.

Betonin ja raudan lisäksi saarelta avautui hulppeat näkymät yli Utön saaren ja kauas horisonttiin.

Lisäksi saarelta löytyy myös välipalaa kulkijoille.

Hylyn etsintää ja sukellusta Kökarista etelään - Sukeltajat ry | Sukeltajat ry